ETUSIVU HOLSTEININHEVONEN KASVATUS TAPAHTUMAT KANTAKIRJA UUTISET YHTEYS

Tervetuloa holsteininhevosyhdistyksen sivuille!

Virtuaalinen holsteininhevosyhdistys on perustettu vuoden 2013 syyskuussa. Kyseessä ei tosin ensimmäinen rodulle suunnattu yhdistys, sillä ensimmäinen holsteinyhdistys perustettiin jo 2000-luvun alkupuolella. Vuoteen 2006 saakka yhdistyksen saappaissa oli PK Sporthorsesin ylläpitäjä Anna T. ja ennen häntä yhdistyksen ylläpitäjänä toimi Écurie Exceptionellin omistaja Helena H. Annan lopetettua virtuaaliharrastuksen yhdistystä on yrittänyt nostaa jaloilleen useampikin holsteinkasvattaja viime vuosien aikana. Keskustelu holsteinyhdistyksen pystyttämisestä kävi vilkkaimmillaan rodun suosion ollessa huipussaan vuosina 2007-2009, mutta vasta nyt, vuonna 2013, yhdistys on viimein saanut itselleen konkreettisen ulkomuodon.


Yhdistyksen tarkoituksena on antaa tietoa holsteininhevosesta niin vanhoille kasvattajille kuin uusille, vasta rodun pariin eksyneille henkilöillekin. Sivustolta löydät kattavan tietopaketin rodun virtuaalisesta historiasta, tietoa holsteininhevosesta yleisesti sekä infoa ja ohjeita siitä, millainen rotu holsteininhevonen oikeastaan on. Yritämme myös nostaa holsteininhevosen suosiota, sillä viime vuosina rotu on valitettavasti jäänyt muiden suosittujen puoliverirotujen varjoon. Yksi tapa, jolla yritämme kasvattaa rodun suosiota on järjestää aktiivisesti toimintaa eri laatuarvosteluiden ja tapahtumien merkeissä rodun kasvattajille.


Uunituoreella yhdistyksellä on aina omat alkuvaikeutensa. Vaikka yhdistyksen toiminta on tuskin vielä alkanutkaan, on tavoitteenamme järjestää vielä tämän vuoden puolella muunmuassa kasvattajapäivät, avata rodun kantakirja sekä mahdollisesti loppuvuodesta palkita "Vuoden kasvattaja" sekä valita hevonen, jolle myönnetään vuoden holsteininhevonen -titteli. Mikäli olet kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta ja sen kehittämisestä, ota rohkeasti yhteyttä meihin sähköpostitse! Mikäli olet holsteinkasvattaja, ilmoitathan vierailun päätteeksi tallisi kasvattajalistalle ja osallistut yhdistyksen järjestämään toimintaan.


Mukavaa kesän jatkoa toivottaa yhdistyksen ylläpitäjä,
noose. (VRL-01272)





Kuvat © Jacques Toffi